Suomalaisten jalkapalloilijoiden top 5

Suomesta on vuosien varrella ponnahdellut esiin varsinaisia jalkapalloilun huippuosaajia, jotka ovat jättäneet jälkensä kansainväliseen lajin kehitykseen. Listasimme alle viisi mielestämme historiallisesti vaikuttavinta suomalaista pelaajaa.

1. Jari Litmanen

Jari Litmanen on jo eläkkeelle jäänyt suomalainen huippujalkapalloilija, joka pelasi uransa aikana ensin suomalaisissa seuroissa, ja nousi uransa huipulle pelaten Alankomaissa, Espanjassa, Englannissa, Saksassa ja Ruotsissa. Litmanen pelasi useimmiten hyökkäävänä keskikenttäpelaajana, ja häntä pidetään Suomen tunnetuimpana kansainvälisenä jalkapalloilijana. Vuonna 1995, kenties uransa suurimpana saavutuksena, hän voitti Mestarien liigan Alankomaissa silloisen joukkueensa Ajaxin riveissä. Tunnustuksena Litmasen menestyksekkäästä urasta kansainvälisenä jalkapalloilijana, hänen näköispatsaansa sijoitettiin Lahden kisapuistoon vuonna 2010.

2. Sami Hyypiä

Sami Hyypiä on nykyään jalkapallovalmentaja ja entinen keskuspuolustaja. Hän on niin ikään pelannut ammatikseen Suomessa, Alankomaissa, Englannissa ja Saksassa. Jari Litmasen ohella hän on ainoa suomalainen, joka on voittanut Mestarien liigan, pelatessaan Liverpoolissa vuonna 2005. Hänellä on myös takanaan yli sata peliä Suomen maajoukkueessa, jonka riveissä hän aloitti valmentajauransa apuvalmentajana vuonna 2011. Samana vuonna, tunnustuksena pitkästä urastaan jalkapallon seurassa, hänet nimettiin Veikkausliigan legendaksi. Vuonna 2010 hän perusti Tukirengas-nimisen hyväntekeväisyysyhdistyksen, joka auttaa nuoria urheilijoita kehittymään ja pärjäämään.

3. Antti Niemi

Antti Niemi päätti pelaajauransa maalivahtina vuonna 2010. Sittemmin hän on toiminut Suomen jalkapallomaajoukkueen, ja nykyään Englannin valioliigan Brighton Hove & Albion FC:n maalivahtivalmentajana. Aiemmin jo mainittu Sami Hyypiä kutsui Niemen valmentamaan kaksivuotisella sopimuksella Brightoniin vuosina 2014-2016. Niemi pelasi ensimmäisen maajoukkuepelinsä jo marraskuussa 1992, ja ehti vuoteen 2007 mennessä pelata yhteensä 67 ottelua, joka on tähän asti eniten, mitä kukaan on pelannut Suomen maajoukkueen maalivahtina.

4. Mixu Paatelainen

Nykyinen Latvian maajoukkueen valmentaja, ja entinen hyökkääjä Mixu Paatelainen loi jalkapalloilijan uraansa vuodesta 1985 saakka mm. Englannissa ja Skotlannissa. Makua valmentajuuteen hän sai kaudella 2003-04, jolloin Mixu aloitti pelaaja-valmentajana skotlantilaisessa 1. divisioonan joukkueessa St. Johnstone FC. Hän on myös esiintynyt Suomen jalkapallomaajoukkueen pelipaidassa 70 ottelun verran vuosina 1986-2000, tehden kaikkiaan 18 maalia.

5. Jussi Jääskeläinen

Jussi Jääskeläinen on 1975 syntynyt entinen jalkapalloilija, pelipaikaltaan maalivahti, kuten jo mainittu Antti Niemikin. Jääskeläinen pelasi suurimman osan otteluistaan Suomen ja Englannin liigoissa. Englannissa, 2000-luvun ensimmäisellä kymmenyksellä, häntä laajalti pidettiin yhtenä Valioliigan parhaista maalivahdeista. Hänellä on myös kokemusta Suomen maajoukkueen riveistä vuosilta 1998-2010. Jääskeläinen pelasi huimat yli 500 ottelua Valioliigassa Boltonin ja West Hamin riveissä vuosina 1997-2015. Uransa lopulla vuonna 2017 hän kärsi jalkavammasta, jonka jälkeen hän siirtyi vielä intialaiseen Atlético de Kolkata -jalkapalloseuraan, mutta ilmoitti tammikuussa 2018 lopettavansa uransa.

Toivotaan, että tulevaisuudessakin Suomesta nousee esiin lahjakkaita jalkapalloilijoita, joista suomalaisena saa olla ylpeitä.